Ainejärjestö NEFA-Jyväskylä

Mikä on NEFA-Jyväskylä? Minkälanen historia Nefalla on? Mitä merkitsee olla nefalainen?

Pitkäaikainen Nefa-aktiivi Juulia Hakunti avaa sanaisen arkkunsa aiheesta.

NEFA-Jyväskylä on Jyväskylän yliopiston etnologian opiskelijoiden ainejärjestö. Ainejärjestö on pääosin opiskelijoista koostuva yhdistys, joka toimii huvin ja hyödyn lähteenä jäsenilleen yliopistossa. Nefa mm. pitää huolta etnologian opiskelijoiden oikeuksien toteutumisesta yliopistolla, järjestää erilaisia tapahtumia (kuten bileitä, illanviettoja, ekskursioita ja akateemisempia tilaisuuksia) ja toimii usein välikätenä opiskelijoiden ja Historian ja etnologian laitoksen henkilökunnan välillä. Nefa on usein synonyymi etnologian opiskelijoille, niin vahvasti ja aktiivisesti ainejärjestö on mukana opiskelijoiden yliopistoelämässä toimintansa kautta. Nefaan voivat liittyä kaikki Jyväskylän yliopiston etnologian opiskelijat ja tutkijat maksamalla yhdistyksen jäsenmaksun.

Nefan nimi tulee sanoista Nordisk Etnologisk och Folkloristisk Arbetsgrupp, joka taas juontaa juurensa jo päivänsä päättäneestä NEFA Nordenista. NEFA Norden oli etnologian ja folkloristiikan opiskelijoiden Tanskasta johdettu kattojärjestö, jonka alle sijoittuivat useat eri Nefat eri puolilla Suomea ja Pohjoismaita. Suomeen Nefat rantautuivat 60-luvulla, ensimmäisenä Helsinkiin ja myöhemmin muihin yliopistokaupunkeihin. NEFA-Jyväskylä perustettiin NEFA Nordenin alaiseksi järjestöksi vuonna 1973. NEFA-Jyväskylän ja NEFA Nordenin historiat kietoutuivat läheisesti toisiinsa usean vuosikymmenen ajalta, sillä Jyväskylän nefalaisilla oli tapana säännöllisesti osallistua Nordenin järjestämiin kansainvälisiin tapaamisiin ja seminaareihin. Ikävä kyllä pohjoismainen Nefa-yhteistyö alkoi hiipumaan 2000-luvun alussa ja vuonna 2009 Jyväskylään kiiri muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen tieto, että NEFA Norden oli lopettanut toimintansa. Todennäköisesti tämä johtui tiedepoliittisista ja opintososiaalisista syistä: eri maiden yliopistorakenteet ja oppiainejärjestelyt ovat vuosien varrella muuttuneet, eikä suomalaistyylinen yhdistysmuotoinen ainejärjestötoiminta ole suinkaan itsestäänselvyys kaikkialla (esimerkiksi Ruotsissa ainejärjestöjä suositumpia ovat nationit eli osakunnat). Nefa-toiminta kuitenkin jatkuu edelleen ja on voimissaan Suomessa sekä Viron Tartossa, jonne perustettiin oma Nefa-yhdistyksensä vuonna 1990.

Nefalla on aktiivisia sisarjärjestöjä tänä päivänä edelleen Joensuussa ja Helsingissä. Vuonna 2015 Turun Nefa taas yhdisti voimansa uskontotieteen ainejärjestö Nirvanan kanssa, joten turkulainen Nefa-henki jatkaa elämistä uudessa Seita-järjestössä. Tampereella oli myös pitkään etnomusikologian oppiaineessa NEFA-Tampere, joka oli kuitenkin hyvin vähän tekemisissä muiden Nefojen kanssa enää 2000-luvulla. Tampereen yliopiston muutoksien takia etnomusikologian oppiaine muuttui lopulta musiikintutkimukseksi (joku voisi kutsua prosessia oppiaineen alasajoksi) ja vanha Nefa-Tampere muuttui Mutu ry:ksi, jonka toiminta kuitenkin hiipui ja lopulta loppui vuonna 2016.

Vaikka NEFA Nordenia ei enää olekaan ylläpitämässä suomalaista Nefa-yhteistyötä, eivät Nefat halunneet jäädä rannalle ruikuttamaan vaan Nordenin tilalle perustettiin vuonna 2010 Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Kulosta leivottiin uusi Nefojen ja kaikkien kulttuuritutkimuksellisten oppiaineiden kattojärjestö ja Kuloon kuuluu tänä päivänä kuusi ainejärjestöä viidestä eri yliopistokaupungista. Kulo on ollut hyvä NEFA Nordenin henkisen perinnön jatkaja, sillä Kulo pitää säännöllisesti yhteyttä virolaiseen NEFA-Tartuun ja järjestää Nordenin perinteen mukaisesti aktiivisesti seminaareja ja ekskursioita.

Mitä sitten tarkoittaa olla nefalainen ja kuulua Nefaan? Siinäpä vasta kysymykset. Ensisilmäykseltä yliopistomaailman ainejärjestötoiminta saattaa tuntua hivenen oudolta (ja monen mielestä usein liian ryypiskelykeskeiseltä), mutta Nefaan kannattaa ehdotomasti tutustua lähemmin. Olemme pieni ainejärjestö, joka usein tarkoittaa rajallisia resursseja, mutta tuo mukanaan paljon hyviä puolia. Ihmisiin tutustuu nopeasti ja jokainen voi nopeasti oppia kaikki nimeltä. Nefalaiset kulttuurin ja kulttuurien asiantuntijoina ovat usein hyvin suvaitsevaisia, eli tilaa annetaan myös erilaisille arvoille ja maailmannäkemyksille (ja kyllä, myös bileissä sille alkoholittomuudelle). Voisi ehkä kliseisesti sanoa, että nefalaiset ovat yhtä suurta perhettä. Pienen ainejärjestön vuodet toki vaihtelevat sisällöllisesti paljon, koska toiminta on usein yksittäisten aktiivisten opiskelijoiden toiminnan varassa. Silti varmasti jokainen voi allekirjoittaa väittämän, että Nefa on ehdottomasti antanut jäsenilleen enemmän kuin se on ottanut.

Kun maksat Nefan jäsenmaksun, olet virallisesti liittynyt Nefaan ja titteli “nefalainen” on sinun loppuelämäsi. Entisiä Nefa-aktiiveja eli Nefa-alumneja voi löytyä mitä yllättävimmistä paikoista. Heitä on töissä esimerkiksi mitä moninaisimmissa yhdistyksissä ja museoissa, heitä asuu ympäri Suomea ja useampikin on jäänyt pysyvästi ulkomaille. Joku nefalainen on saattanut jäädä juurilleen ja huolehtii tänäkin päivänä siitä, että uudet opiskelijat laitoksellamme oppivat kaiken olennaisen etnologiasta oppiaineena. Minulle nefalaisuus on se tunne kun vietät jälleen yhtä hauskaa iltaa samanhenkisten ihmisten kanssa ja tiedostat, että samaa tekivat opiskelijat Nefassa jo neljäkymmentä vuotta sitten. Hauskat yhdessä vietetyt hetket, jatkuvuus ja historia, näitä asioita Nefa merkitsee ainakin minulle. Toivottavasti sinäkin löydät rakkaasta ainejärjestöstämme omat merkityksesi ja saat luotua valtavan määrän hienoja muistoja opiskeluajoiltasi yhdessä muiden nefalaisten kanssa.

15.9.2016
Juulia Hakunti
NEFA-Jyväskylän hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai taloudenhoitaja 2008-2011